Jussi Ylinen nimitetty Anticimex Groupin toimitusjohtajaksi

Uutinen

Anticimexin hallitus on nimittänyt Jussi Ylisen Anticimex Groupin presidentiksi ja toimitusjohtajaksi 14. marraskuuta 2023 alkaen. Ylinen astuu tehtävään Staffan Pehrsonin jälkeen.

Jussi Ylinen

Jussi Ylisellä on vankka ja menestyksekäs tausta Anticimexissä. Hän aloitti vuonna 2015 Suomen Anticimexin toimitusjohtajana ja vuodesta 2020 alkaen hän toimi Anticimexin Tyynenmeren aluejohtajana. Ylisen aikana Anticimex on kehittynyt vahvasti ja kasvanut merkittävästi sekä kooltaan että liikevaihdoltaan.

Ennen Anticimexiä Ylinen on työskennellyt useissa johtotehtävissä Nokia Networksissa.

Odotamme innolla Jussi Ylisen jatkavan yrityksen kehittämistä ja toivotamme samalla Staffan Pehrsonille menestystä jatkoon, kommentoi Anticimexin hallituksen puheenjohtaja Jarl Dahlfors.

Anticimex on johtava tuholaistorjunta-alan palveluyritys. Anticimex-konsernin yli 10 000 työntekijää palvelevat asiakkaita maailmanlaajuisesti 21 maassa. Vuonna 2022 konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli yli miljardi euroa. Suomessa Anticimex työllistää 200 henkilöä ja tekee vuosittain 70 000 asiakaskäyntiä. Lue lisää meistä.

Valitse maa

    soita meille0207 495 706